YLITYS II – Fysiikan lait ovat voimassa

Jatkamme aiheesta vesistöjen ylitykset kahlaamalla. Johdanto on esitetty aiemmin.

Terve järki on ylivoimaisesti hyödyllisin työkalu pyrittäessä vaelluksella joen yli. Tälle oivalle moottorille on annettava myös polttoainetta, eli tässä tapauksessa tietoa siitä, miten liikkuva vesi käyttäytyy. Tätä kutsutaan hydrodynamiikaksi. Hydrodynamiikan perusteiden ymmärtäminen auttaa arvioimaan, miten vesi käyttäytyy ylityspaikassa ja suunnittelemaan ylityksesi. Se voi pelastaa henkesi.

Eräitä yleispäteviä lakeja

  1. Ellei joki haaraudu tai siihen tule lisää vettä, sen virtaus on vakio, eli vesimäärä joka kulkee tietyn halkileikkauksen läpi sekunnissa on vakio. Toisin sanoen, mitä suurempi halkileikkaus, sitä hitaammin vesi siinä liikkuu. Virtaus on pienintä leveissä suvannoissa, mutta ongelmaksi voi muodostua syvyys. Vaarallisimpia paikkoja ovat usein kapeat tyvenet kohdat, koska ne ovat joko syviä, niissä on suuri virtausnopeus tai molempia. Yleensä leveät ja matalat kohdat ovat turvallisimpia, koska suuri pinta-ala merkitsee pienempää virtausnopeutta, eikä vipuvaikutus ole niin paha.
  2. Kosketus pohjan kanssa hidastaa vettä. Tästä seuraa, että kahlatessa vesi liikkuu hitaimmin jalan alla, ja pohjakosketus on usein kohtalaisen pitävä. Toisaalta veden virtausnopeus kasvaa, mitä kauemmaksi pohjasta tullaan, eli se on voimakkaimmillaan lähellä pintaa. Aivan pinnassa vesi tosin voi tuulen vuoksi liikkua minne päin tahansa.
  3. Vesi virtaa nopeammin kurvan ulkoreunassa. Tämä seuraa ensimmäisestä kohdasta. Tarkkaan ottaen virtausta ei nimittäin lasketa suoraan alasta, vaan ohuesta tilavuudesta, jonka läpi vesi kulkee. Mutkassa tämä tilavuus on suurempi ulkoreunassa, joten veden on kuljettava siellä nopeammin. Nopeammin liikkuva vesi myös kovertaa syvemmän uran, ja kurvan ulkoreunassa on usein sekä syvää että jyrkkä ranta.
  4. Vipu suurentaa voimaa. Mitä ylemmäs vesi ulottuu, sitä suurempi on sen horjuttava voima. Jos virtausnopeus on pieni, tämä ei välttämättä ole ongelma. Toisaalta tämä periaate tarkoittaa, että kahlatessa painopiste kannattaa pitää alhaalla, jotta siihen kohdistuva vipuvoima olisi pienempi.
  5. Kappaleeseen kohdistuva noste on yhtä suuri kuin sen syrjäyttämän nestemäärän paino (Arkhimedeen laki). Alaston ihminen kelluu noin hartiasyvyydessä – vaeltajan kelluvuuteen vaikuttaa lisäksi ensinnäkin se, paljonko hänen vaatteensa imevät vettä ja toisekseen se, paljonko hänen rinkassaan on ilmaa. Kelluvuus on paikallista – rinkan alaosassa oleva ilma syrjäyttää nestettä ennen kuin yläosassa oleva, ja rinkka, jonka alaosassa on paljon ilmaa, nousee siis kellumaan herkemmin kuin sellainen, jonka alaosassa on vähemmän ilmaa. Runsaasti ilmaa on esimerkiksi makuupussissa ja umpisolumuovisessa makuualustassa.

Lisäksi yleisiä, joskaan ei täysin universaaleja, sääntöjä:

  1. Vesi kuljettaa tehokkaasti lämpöä pinnalta, johon se on kosketuksissa. Tämä tietysti riippuu veden lämpötilasta, mutta Suomen oloissa tämä merkitsee, että hypotermian vaara on todellinen. Ongelmaa voi helpottaa minimoimalla vedessä vietetyn ajan, minimoimalla veden kanssa kosketuksissa olevan pinta-alan ja ehkäisemällä veden virtausta ihon pinnalla. Märkäpuku perustuu viimemainittuun ideaan.
  2. Joen pohjan muoto rannan lähellä vastaa joen rannan muotoa. Jos joki on paikassa, jossa veden korkeus vaihtelee, todennäköisesti osut paikalle hetkellä, jolloin se ei ole korkeimmillaan. Rannan maasto siis on joen pohjaa. Jos taas joen virtaus on melko vakio, se on voinut uurtaa itselleen vakaamman uoman. Joka tapauksessa, jos rannalla näkyy jyrkkärinteinen pahta, pohjan voi odottaa olevan samankaltainen, jos taas ranta laskeutuu kymmenien metrien matkalta loivasti kohti jokea, pohja on luultavasti samankaltainen – ainakin siltä puolen. Keskemmällä ja toisella rannalla tilanne voi olla jo toinen.
  3. Suurelta alueelta vetensä keräävässä joessa on suurempi virtaus. Jos joki on ainoa purkausuoma 300 neliökilometrin laaksosta vuorten välissä, sen virtauksen voi odottaa olevan melkoinen. Jos joki laskee yksittäiseltä rinteeltä, se voi kesäkaudella olla kuiva. Karttaa lukiessa kannattaa huomata, että joet luokitellaan leveyden mukaan. Yli 10 metriä leveästä joesta, jonka valuma-allas on pieni, voi päästä yli kuivin jaloin, kun taas kapeamman uoman yli voi olla mahdoton päästä, jos siinä on suuri virtaus.
  4. Jäätikköjokien osalta erikoisvaaroja ovat jäätikköjärven tulvapurkaus (Glacial Lake Outburst Flood, GLOF) ja sen sisarilmiö Jökulhlaup, jossa vesimassa on purkautuu jään alta. Myös aavikoilla esiintyy sateen jälkeen pikatulvia. Käytännössä näissä kyse on hyökyaallosta, joka ohjautuu luonnostaan jonkin joen uomaan. Suojautumisstrategiaksi oli jossain suositeltu menetelmää ”Pelastautukoon ken voi!”

Akanvirrat ja virtaus

Akanvirta on kohta, jossa vesi kulkee paikallisesti vastavirtaan. Akanvirtoja syntyy suurten kivien eteen tai taakse, etenkin lähellä rantaa. Sama ilmiö tapahtuu joen sisäkaarteessa (ks. laki 3 yllä). Niitä voi syntyä myös pinnan alla olevien kivien luona.

Esteen alapuolella olevassa akanvirrassa on usein (voimakaskin) pyörre ja sen kuluttama kuoppa, joka voi sortua kulkijan jalan alla. Akanvirran kuluttama sora on voinut levitä jokeen, joten hieman alempana voi olla kahlaamiseen soveltuva pohja. Jos kivi murtaa virtauksen, välittömästi sen yläpuolella on heikko virtaus, jossa mahdollisesti voi levähtää.

Veden virtausta voi kokeilla työntämällä siihen vaellussauvansa. Heittämällä kepin voi lisäksi arvioida, miten itselle kävisi veden varassa. Jos et syvässä vedessä pysy kävellen kepin perässä tai se ajautuu kivikkoon tai pyörteeseen, olet väärässä paikassa.

Menilö oikein? Onko vielä muita fysiikkaan liittyviä asioita, joita ylityksissä tulisi huomioida? Kommentoi!

Kun nämä asiat on ymmärretty, voidaan alkaa valmistautua vaellukselle.

YLITYS I – Samaan jokeen ei voi astua kahta kertaa

Ensimmäinen ”oikea” ylitykseni oli polulla, joka ylitti 5 metriä leveän joen kivikossa. Ihmettelin ainakin varttitunnin, ennen kuin hypin yli kiviä pitkin. Niillä taidoilla ei paljon jokia ylitelty. Sittemmin olen kävellyt läpi puolet isommista joista uhraamatta asialle kahta ajatusta. Mutta aina ainakin yhden.

Vesistöjen ylitys kuuluu kirkkaasti yksinvaeltajan vaarojen top kolmoseen. (Kaksi muuta ovat typeryys ja hypotermia.) Olen oppinut, että tärkeintä ei ole se, mitä liikkuu joen rantojen välissä, vaan se, mitä liikkuu omassa korvavälissä.

Mitä ylityksiin tulee, pelko on ystäväsi. Terveellisin tapa lähestyä asiaa on miettiä vaaroja. Ne tietysti vaihtelevat olosuhteiden mukaan, mutta tässä tavallisimmat:

  • Hukkuminen
  • Loukkaantuminen
  • Hypotermia
  • Varusteiden menettäminen
  • Ajautuminen alavirtaan

Neljä viimemainittua eivät välttämättä ole sen terveellisempiä kuin ensimmäinenkään.

Turvallisinta on pysyä mahdollisimman kuivana. Tehokain tapa siihen on huolellinen reittisuunnitelu, mihin tarvitaan karttaa. Toisaalta käytännön kokemusta ei korvaa mikään. Huolellinen valmistelu paikan päällä saattaa pelastaa ainoan henkesi. Eikä mikään tietenkään voita tervettä varovaisuutta.

Kaikkiin ylityksiin pätee kolme kultaista sääntöä:

  1. ÄLÄ OTA TURHIA RISKEJÄ!
  2. TEE VAIN SE, MITÄ OIKEASTI USKALLAT!
  3. SÄILYTÄ TASAPAINOSI!

Jos et mitään muuta muista vesistöjen ylityksistä, niin muista nämä kolme. Uimareissu voi tappaa, tavalla tai toisella.

Yli vaan!

Useimmat joet on kuitenkin mahdollista ylittää, jopa kahlaamalla. Muuten luonnossa liikkuminen olisi aika rajoitunutta. Jos suunnittelet reitin huolellisesti, joen yli voi monasti kävellä vaivautumatta edes kuivattelemaan sen jälkeen. Jos jalat kastuvatkin, ne kuivuvat pian askelmoottorin lämmössä.

Joskus kuitenkin vastaan tulee joki, josta ei pääsekään niin vain yli. Jotkut esittävät ehdottomia rajoja sille, millaisen virran yli on ”liian vaarallinen” kahlata. Vaara on kuitenkin suhteellinen käsite. Jos taitosi, kuntosi tai varusteesi ovat riittämättömät, ylitys, joka olisi jollekulle toiselle helppo, voi olla sinulle hengenvaarallinen. Toisaalta joen ylittämättä jättäminen voi sekin olla vaarallista. Jos takaasi lähestyy metsäpalo, on hyvä, jos sinulla on muitakin vaihtoehtoja kuin ovat kärventyminen, hypotermia ja hukkuminen. Pakon edessä on kahlattu jopa rintaan asti nousevien kymmeniä metrejä leveiden jäätikköjokien läpi. Viime kädessä sinä itse päätät, onko yritys liian vaarallinen. Jos epäilet, se on. Kartuttamalla kokemusta hieman helpommissa ylityksissä ja ottamalla oppia muiden kokemuksista voit omalta kohdaltasi nostaa vaarallisen rajaa.

Ei ole mitään ”oikeaa” tapaa kahlata joen yli. Kaikki ylitykset ovat erilaisia, koska joet, ylityspaikat, ylittäjät, taidot, varusteet ja muut olosuhteet vaihtelevat rajusti. Samaan jokeen ei voi astua kahta kertaa. Mutta teit mitä tahansa, jos pääset toiselle puolelle elossa, ehjänä, kamppeinesi ja suhteellisen lämpimänä, voit katsoa ylityksen onnistuneen. Tyylipisteitä ei jaeta.

Kyseessä on siis tärkeä ja vakava asia, johon ei ole patenttiratkaisuja. Olen koonnut tähän artikkelisarjaan yleistä viisautta, niin omasta kuin muidenkin kokemuksista. Monet neuvot ovat keskenään ristiriitaisia – ne sopivat eri tilanteisiin. Terve järki ja kokemus auttavat soveltamaan niitä.

Tässä sarjassa käsitellään seuraavia aiheita:

YLITYS I – Samaan jokeen ei voi astua kahta kertaa (tämä johdanto)
YLITYS II – Fysiikan lait ovat voimassa
YLITYS III – Ennen lähtöä
YLITYS IV – Tiedustelu
YLITYS V – Suunnitelma
YLITYS VI – Päätös
YLITYS VII – Valmistautuminen
YLITYS VIII – Märkä tie
YLITYS IX – Ei mennyt kuin Strömsössä
YLITYS X – Veni, vidi, permeavi (tulin, näin, ylitin)

Keskityn ylityksiin yksin kahlaamalla. Ylitettäessä vesistöjä ryhmänä voidaan käyttää vielä eräitä muita menetelmiä.

Vielä varoituksen sana. Tärkein apuväline turvalliseen ylitykseen on hyvä kartta. Toiseksi tarvitset tervettä järkeä. Hyvänä kolmosena – mutta ennen kaikkia muita – on kokemus, joka karttuu matkan varrella. Näihin artikkeleihin on koottu vain ”hyvä tietää” -tyyppisiä asioita, jotka voivat hyvin olla virheellisiäkin. Maastossa on tosi kyseessä ja olet vastuussa itse itsestäsi.

Kysyttävää tässä vaiheessa?

Ellei, seuraava osa: Fysiikan lait.

Finnmarkin varusteluettelo

Päällä

  • Sormus
  • Kaulakoru
  • Rannekello
  • Kompassi (oikeassa ranteessa)
  • Alushousut (tyyppiä sport bokseri, imevät hikeä ja suojaavat hiertymiltä)
  • Sukat
  • Bandana
  • Vaellushousut (Tuorein versio: Haglöfs Rugged II Mountain Pant)
  • Vaelluspaita (Suunnilleen tällainen: Haglöfs Salo III LS Shirt Men)
  • Aurinkolasit (roikkumassa kaulasta narulla)
  • Vaelluskengät (Meidl Tunturisusi)

Taskuissa

  • Rintatasku: Pieni mikrokuituliina (laseille), aluminirasia päivän Guarana, CLA ja Xylitol -annoksille.
  • Oikea reisitasku: Käsidesiä, päivittäinen WC-paperi, tulitikkuja (vedenpitävässä rasiassa)
  • Vasen reisitasku: pokkarikamera, nenäliina
  • Oikea etutasku: eväspussi
  • Vasen etutasku: roskapussi
  • Vyö: puukko, metallirengas kenttäpullon kiinnittämiseksi

Muuta

  • Haglöfs Watatait karttalaukku (kainalossa, remmi kulkee kaulan ympäri)
  • Vesipullo (riippuu renkaasta rinkan oikeassa olkaremmissä, kätevästi käsillä)
  • Vaellussauvat (oikeassa ja vasemmassa kädessä)

Rinkka

Rinkka oli Jack Wolfskin Trailhead III.

Huppu – sekalaista tavaraa kahdessa osastossa

Isompi osasto

  • Rinkan sadesuoja
  • Raamattu
  • Muistikirja
  • Lyijykynä
  • Silkkiteippiä
  • Suolapurkki
  • Leatherman fuse
  • Tulitikut
  • Tyhmä puhelin
  • Kiikarit
  • Sisuaski
  • Vitamiineja (omissa minigrip-pusseissaan): C-vitamiini, Beroccaa, multivitamiiniporetabletteja, Xylitol-D -vitamiineja
  • Muita pillereitä (omissa pusseissaan): Guarana, CLA:ta magnesiumua (parille ensimmäiselle päivälle)

Pienempi alaosasto

  • Kartat, jotka eivät ole käytössä.
  • Käteistä, pankkikortti ja -tunnukset
  • Passi, EHIC -kortti ja ICE -puhelinnumerot
  • Matkaliput
  • Kotiavain

Takatasku

Päivän aikana tarvittava tavara.

  • Tauko-/sadetakki (shelljacket). Sormikkaat oikeassa taskussa.
  • Sandaalinläpyskät (varvastossut) ylityksiä ja leiriä varten
  • Kaupan muovipussi (jossa pyykätä ja jossa seuraavat tavarat):
  • Pyykkipussi (minigrip): pyykki (ne toiset alkkarit ja sukat), saippuaa, varakengännauhat (=pyykkinarut)
  • Mehiläisvahaa & liina (moneen kertaan vettyneitä kenkiä varten)
  • Ruokapussi (pakataan edellisenä iltana tähän järjestykseen, tarvittava on aina päällimäisenä):
    • Eamupala: puuro tai mysli
    • Eväspussi (pähkinöitä ja kuivahedelmiä)
    • Palautusjuomajauhetta (ruoanlaittoruoaksi)
    • Päivällinen
    • Jälkiruoka (suklaapatukka, kiisseliä tms.)
    • Proteiinishake yöksi.
  • Mikrokuitupyyhe. (Teltan kuivaamiseen aamulla ja kuivailuun, jos on dipattu.)
  • Avarsuushuopa (eli käytännössä iso aluumiinifolio) hätälämmikkeeksi.

Pääosasto

Enimmäkseen ruokaa (jätesäkissä, jonka sisällä yksittäispakattuna). Loppumatkasta, kun ruoka oli syöty, myös teltta ja makuualusta piti pakata sisään, jotta rinkka säilyttäisi muotonsa. Ylhäältä alkaen:

  • Sadehousut
  • Yöpussi (muovipussi, jossa seuraavat tavarat):
    • hammasharja & tahna
    • Bambusukat (jotain kuivaa ja lämmintä jalkoihin)
    • Pitkät kalsarit & yläosa (jos tulee kylmä)
    • Otsalamppu
    • Puolet päivittäisistä lääkkeistä (toinen puoli on EA -pakkauksessa).
  • Kaksi isoa kaasupulloa
  • Terästermos (0,5l)
  • Pieni pullo oliiviöljyä
  • Iso jätesäkillinen ruokapusseja. Pohjalla on vielä muutama ylimääräinen annos (esim. proteiinia), jotka on korvamerkitty ”Masin jälkeiselle” osuudelle.
  • Hätävara/kotiinpaluupakkaus:
    • ylimääräinen vaatekerta
    • Korjaustarpeita
    • Varakompassi

Alaosasto

(Yritin pitää yöpussia täällä, mutta se ei mahtunut)

  • Makuupussi, tungettuna omaan muovipussilla vuorattuun pussiinsa.

Sivutasku eli kenttäkeittiö

  • Primus retkikeitin piezo-sytytyksellä
  • Pakki & kansi
  • Patakinnas (pala puuvillakangasta)
  • Sieni & tiskiainetta
  • Tupperware shakeri (4 osaa: säiliö, sekoitinlevy, yläosa & korkki)
  • Lusikkahaarukka
  • Puinen paistinlasta
  • Lusikka-haarukka
  • 2 dl muovimuki

Rinkan ympärille sidottuna

  • Makuualusta (päällä)
  • EA -pakkaus (kenttäkeittiön alla)
  • Teltta (Hilleberg Unna kenttäkeittiötä vastapäätä olevalla sivulla)

Huomioita

Turhaa tavaraa?

  • Kiikari – ei mitään käyttöä
  • Leatherman – Victorinox Swiss army kynsienhoitosetti olisi riittänyt. Pihdit olivat kuitenkin houkutteleva työkalu, joille ei sitten löytynyt tarvetta
  • Pitkät kalsarit. Tai no, kävi ilmi, ettei näille ollut käyttöä, mutta yllämainitusta syystä en pidä niitä turhina.

Kokonaisarvio

Tavaraa oli paljon, mutta varsinaista viilaamisen varaa suhteellisen vähän. Suureen määrään on useita syitä:

  • Yksinvaelluksella kaikki pitää kantaa itse.
  • Yksinvaelluksella on oltava erityisen varovainen. Varustuksesta tinkiminen lisää riskiä.
  • Matka oli ajallisesti pitkä ja haastavissa oloissa, joten jouduin varautumaan hyvin erilaisiin olosuhteisiin, joita oli vaikea ennakoida. Esimerkiksi useamman päivän lumimyrsky oli täysin realistinen skenaario. Myös varusterikkoihin piti varautua. Nimim. Luhan katkettua söin kolme viikkoa paistinlastalla.

Aurinko laskee Reisadalenissa

Aurinko laskee Reisadalenissa
Aurinko laskee Reisadalenissa.

HDR -oppia aloittelijoille

Vaihteeksi valokuvauksesta. HDR on hieno kirjainyhdistelmä, joka liitetään upeisiin, silmiäsärkevän värikkäisiin auringonlaskukuviin tai muihin äärimmäisen värikylläisiin otoksiin. HDR tulee sanoista High Dynamic Range ja kyseessä on taiteenlaji, jonka perusteet jokaisen valokuvaajan olisi hyvä ymmärtää, vaikkei HDR -kuvia erityisesti haluaisikaan ottaa.

Tätä kuvaa oli mahdoton ottaa. Asiaa ei auttanut, ettei minulla ollut vielä hajuakaan siitä, mitä tarkoittaa HDR...
Tätä kuvaa oli mahdoton ottaa. Asiaa ei auttanut, ettei minulla ollut vielä hajuakaan siitä, mitä tarkoittaa HDR…

Valoämpärit

Digikameraa voi ajatella tällä tavalla. Siinä on suljin, johon voi vaikuttaa kahdella tavalla: toisaalta sen voi avata tietyksi ajaksi ja toisaalta voidaan päättää, kuinka avonaiseksi se avataan. Taaempana on kenno, joka on oleellisesti valtava ämpäriruudukko. Jokaisen ämpärin päällä on lisäksi suodatin, joka päästää vain tietynväristä – punaista, vihreää tai sinistä – valoa sisään. Suodattimessa on lisäksi se ominaisuus, että kun se päästää valoa läpi, se voi samalla itse lisätä valoa suhteessa sisään otettuun valoon – eli jos sisään pääsee yksi valoyksikkö, se voi lisätä ämpäriin esimerkiksi kaksi  tai kahdeksan yksikköä. (Tämä vahvistus on yhtä suuri kaikille ämpäreille, ja sitä kutsutaan herkkyydeksi tai ISO -arvoksi).

On siis kolme muuttujaa, jotka vaikuttavat siihen, miten paljon valoa ämpäreihin pääsee: valotusaika, aukon koko ja herkkyys. Valon määrän mittayksikkö on ”aukko” (englanniksi f-stop) ja kahden ”aukon” välinen ero on kaksinkertainen valomäärä – toisin sanoen joko valotusaika kaksinkertaistetaan, aukon koko kaksinkertaistetaan tai herkkyys (vahvistus) kaksinkertaistetaan.

Hyvää valokuvaa varten on tärkeää, että kuvassa säilyvät sävyt. Jos johonkin ämpäriin tulee niin paljon valoa, että se vuotaa yli, se näyttää puhtaan valkoiselta – ja luultavasti sen ympärillä on kokonainen alue on sävytöntä puhdasta valkoista. Sama ilmiö tapahtuu, jos ämpäreiden pohjalle ei pääse lainkaan valoa, sillä erotuksella että väri on musta. Puhutaan yli- ja alivalotuksesta. Asia on helppo korjata kuvaushetkellä: jos kuva on ylivalottunut, pitää valotusarvoa vähentää lyhentämällä suljinaikaa, pienentämällä aukon kokoa tai vähentämällä herkkyyttä.

Valotusarvot ovat oikeastaan absoluuttinen kuvattavan valon määrän mittari. Kirkkaana kesäpäivänä valoa on paljon, ja kennolle pitää päästää vain vähän valoa, tai tuloksena on silkkaa valkoista. Marraskuisena iltana valaisemattomassa sisätilassa taas saa tehdä kaikkensa, jotta ämpäreihin tulisi riittävästi valoa.

Entä jos samassa kuvassa on sekä kirkkaita että tummia alueita, eli yhdellä alueella paljon valoa ja toisella vähän? Kuvaa otettaessa kaikkiin kennoihin päästetään sama määrä valoa, joten jos valotetaan kirkkaiden alueiden mukaan, tummilta alueilta ei pääse kennoon lainkaan valoa, ja jos taas tummien alueiden mukaan, kirkkaiden alueiden ämpärit tulvivat yli.

Ilmeinen ratkaisu on lisätä ämpäriin syvyyttä. Yhden aukon ero kuitenkin on kaksinkertainen valomäärä, joten ämpärin kapasiteetin kasvattaminen yhden aukon verran tarkoittaa sen syvyyden kaksinkertaistamista. Ämpärin kapasiteetin kasvattaminen neljällä aukolla tarkoittaisi siis ämpärin syvyyden 16-kertaistamista. Johan siinä alkaa tulla kameran takaseinä vastaan!

Vakavammin puhuen, kameran dynaaminen alue on erotus niiden maksimi- ja minimivalotusarvojen välillä, jolla se pystyy esittämään kaikki sävyt. Ämpärianalogiaa käyttäen kameran dynaaminen alue on siis ämpärin syvyys. Ämpärin syvyyttä mitataan sen kylkeen piirretyllä asteikolla. Kukin merkki on aina 2 kertaa niin kaukana pohjasta kuin edellinen. Jos ämpärissä on 12 merkkiä (mukaanlukien pohja), siinä on 11 väliä. Sanotaan, että kameran dynaaminen alue on 11 aukkoa.

Ystäväsi histogrammi

Histogrammi on paitsi kumma sana ja epämääräinen käyrä, myös HDR -kuvaajan paras ystävä. Ensinnäkin se kertoo, onko ylipäätään tarpeen ottaa HDR -kuvaa, ja toiseksi miten kuvaa pitäisi lähestyä. Mutta aloitetaan kysymällä, mikä histogrammi itse on?

Historgrammi mittaa ämpäreiden vedensyvyyttä. Se laaditaan asettamalla vaakaviivalle piste kutakin ämpärin vedenkorkeutta varten, ja lisäämällä tuohon pisteeseen yksikkö jokaista sellaista ämpäriä kohti, jossa on vastaava määrä valoa sisällä.

Histogrammista on helppo nähdä, ollaanko dynaamisen alueen sisällä: jos histogrammi koskee oikeaan reunaan, jotkut ämpärit ovat täynnä, ja kuva on ylivalottunut. Jos se taas koskee vasempaan reunaan, jotkut ämpärit ovat tyhjiä. Normaalisti kuvan ylivalotus korjataan vähentämällä siihen tulevan valon määrää – yhden aukon vähennys puolittaa kuvaan tulevan valomäärän. Vastaavasti alivalottuneeseen ämpäristöön voidaan päästää lisää valoa.

Ongelma syntyy, jos kuva on yhtä aikaa sekä yli- että alivalottunut, eli siinä on sekä tyhjiä että täysiä ämpäreitä. Tämä tarkoittaa, että kuva-alalla tapahtuvat kirkkausmuutokset eivät mahdu yhden ämpärisyvyyden, eli kameran dynaamisen alueen – sisään.

Histogrammin vaaka-akseliin liittyy tärkeä ominaisuus. Asiallisesti ottaen se kelluu ja kiinnitetään vain kulloiseenkin absoluuttiseen valotukseen (aika, aukko, herkkyys), mutta tapa, jolla se mittaa veden määrän ämpäreissä, on tärkeä. Apuna käytetään erikoista mittatikkusarjaa. Ensimmäisen tikun pituus on yksi yksikkö, seuraavan kaksi, sitten neljä, kahdeksan jne. Mikä tahansa yksikkömääräinen ämpärin pinnan taso voidaan ilmaista yksikäsitteisesti joukolla tikkuja, joista jokaista käytetään tasan kerran. Tyhjää ämpäriä kuvataan ilman mitään tikkuja, täydessä jokaista tikkua käytetään kerran. Tätä järjestelyä voidaan kuvata myös binääriluvuilla, joissa jokainen bitti (1 tai 0) tarkoittaa numeroa 1, 2, 4, 8 jne. Esimerkiksi, jos bittejä on 8, voidaan ilmaista numerot (ämpärin väritasot) 0 – 255, ja jos bittejä on 12, voidaan ilmaista numerot 0 – 4095.

Näillä luvuilla on läheinen yhteys dynaamiseen alueeseen. Digikamera, joka tallentaa kuvadataa 12 bittiä, pystyy käsittelemään 4095 valoarvoa. Dynaamisen alueen kasvattaminen yhdellä aukolla yli kaksinkertaistaa tämän määrän.

HDR -kuvan periaate

Jos kuvan histogrammi törmää molempiin seiniin, kameran luonnollinen dynaaminen alue ei riitä. Tässä tilanteessa voidaan turvautua samanlaiseen trikkikuvaukseen kuin mitä ihmissilmä tekee luonnostaan: ottaa useita kuvia nopeasti peräjälkeen samasta paikasta ja yhdistellään.

Ämpärianalogiaa käyttäen HDR -kuvan kuvainformaatio kootaan näin: otetaan useita kuvia (tyypillisesti 3) eri valotusarvoilla. Jossain kuvassa tummien alueiden ämpärit jäävät tyhjiksi, mutta kirkkaat alueet valottuvat selkeästi. Toisessa taas on ylitsevuotavia ämpäreitä, mutta jokaisessa ämpärissä on jotain. Sitten tehdään taikatemppu: otetaan kuvankehityslaboratoriossa suurempia ämpäreitä. Ämpärit, jotka ovat samoissa koordinaateissa, sovitetaan yhteen.

Oletetaan, että on otettu 3 kuvaa yhden aukon eroin. Toisessa kuvassa on siis kaksi kertaa niin paljon valoa kuin ensimmäisessä, ja kolmannessa neljä kertaa. Oletetaan lisäksi, että kameran dynaaminen alue on 11 aukkoa. Kuvankehityslabrassa tarvitaan siis ämpäri, jonka koko on kaksi aukkoa suurempi, eli nelinkertainen.

  1. Poistetaan kaikista kuvista ämpärit, jotka ovat joko täynnä tai tyhjiä. Sitten täytetään uudet ämpärit ensimmäisen kuvan änpäridatalla.
  2. Otetaan toinen kuva ja kaksinkertaistetaan valomäärä kaikissa ämpäreissä.(Sehän oli saanut kaksi kertaa niin paljon valoa kuin ensimmäinen kuva, eli sen perustasolla oli 2 kertaa niin paljon valoa kuin pohjatasolla.
  3. Havaitaan, että jos kuvassa 1 jollain pisteellä on arvo, kuvassa 2 sillä pisteellä on sama arvo. Lisätään arvot pisteistä, joissa kuvaa ei ole vielä määritelty.
  4. Toistetaan vaiheet 2 & 3 kolmannelle kuvalle, mutta nelinkertaistetaan valomäärä.

Voilà! Meillä on HDR -kuva, jonka dynaaminen alue on 13 aukkoa, ja jonka kuva-informaatio esitetään 14:sta bitillä.

Viimeinen muunnos

Vielä yksi pikku juttu. Kuinka kuva voidaan vielä esittää, jos sen aiempi bittisyvyys oli 12, ja nyt 14?

Samalla tavalla kuin alun perinkin. Tietokoneen ruudulla käytetään järjestelmää, jossa kukin väreistä punainen, vihreä ja sininen saa arvon 0-255. Tästä on helppo nähdä, että kuvainformaatio esitetään 8-bittisessä muodossa. Koska kuvat joka tapauksessa pitää muuntaa, on melko yhdentekevää, olivatko ne alun perin 12- vai 14-bittisiä.

Muuntamisen periaate on tämä. Otetaan 8-osainen mittakeppisarja ja mitataan, mikä keppiyhdistelmä antaa oikean pituuden. (Tähän on olemassa hyvin suoraviivainen algoritmi.)

Tämä kuvasi yleisellä tasolla HDR -kuvan idean. Kuvaus on epämääräinen. epätarkka ja mahdollisesti jopa harhaanjohtava. Tarkempia teknisiä oppaita on netti väärällään, mutta tämän luettuaan aloittelijallakin on paremmat edellytykset ymmärtää niitä.

Vaellus ja vesi

Vaeltaessa reitin suunnitteluun vaikuttaa yksi asia ylitse muiden: vesi. Sitä pitää olla tarpeeksi, mutta ei liikaa. Tuntureilla tämä ei yleensä ole ongelma. Seuraavassa muutamia huomioita Ruijan reissuilta.

Tarpeeksi paljon vettä

Kenttäkeittiö
Kenttäkeittiö

Vettä pitää riittää juotavaksi ja ruoanlaittoon. Sitä varten veden on oltava puhdasta. Pidemmillä reissuilla vettä täytyy riittää myös muuhun hygieniaan, kuten pyykkäämiseen.

Kehitin Finnmarkissa rytmin, jossa tein ruokaa, kun löysin sopivan vesipaikan, ja samassa yhteydessä täytin puolen litran termoksen. Illalla, kun tuli aika etsiä leiripaikkaa, täytin litraisen kenttäpullon. Leiripaikan itsensä ei siis tarvinnut olla veden äärellä, riitti että aamulla löytäisi vettä muutaman kilometrin sisään. Toisaalta ruokaa saattoi laittaa paikassa, johon ei saanut telttaa pystyyn.

Ruijassa – ja pohjoisessa Suomessa – yleissääntönä voi pitää, että virtaava vesi yläjuoksulla on juomakelpoista. Kannattaa siis katsoa karttaa: jos ylävirran puolella ei ole asutusta, teitä, peltoja tai ojituksia, vesi on todennäköisesti juomakelpoista. Reitti kannattaa siis valita vesistöjen latva-alueilta, jossa on runsaasti puroja, joiden yläpuolella ei ole kuin tunturinrinne.

Näin yleensä.Voihan olla, että poro on juuri käynyt tarpeillaan vähän ylävirran puolella tai muuta vastaavaa.

Veden hygieniasta on siis pidettävä itsekin huolta.  Pyykit kannattaa pestä pussissa ja kaataa vesi maahan kauas purosta. Lisäaineeton Marseillen saippua on hyvää. Samoin tiskiveden kanssa tulee olla varovainen, ja tarpeensa tietysti tehdä kauas vedestä.

Tarpeeksi vähän vettä

Kahluusaappaat. Huomaa kengännauhat.
Kahluusaappaat. Huomaa kengännauhat.

Vähänkään pidemmällä matkalla syntyy jossain vaiheessa tarve ylittää vesi. Yksinkertaisimmillaan puron yli voi harpata, tai löytää kivikon, jota pitkin pääsee yli. Ylleisemmin kuitenkin pätee, että ellei yli voi kahlata, eikä kukaan ole vaivautunut rakentamaan siltaa, täytyy uida.

Uiminen kylmässä vedessä rosnarinkan kanssa ei ole erityisen houkuttelevaa. Tämä asettaa tiettyjä vaatimuksia reitin suunnittelulle. Algoritmi menee suunnilleen näin:

  1. Tunnista keskeiset joet. Jos sitä ei voi kiertää, on mentävä yli.
  2. Etsi potentiaaliset ylityskohdat. Joen koko vaikuttaa tähän. Joistakin ei kerta kaikkiaan voi kahlata yli. Sillat ovat suhteellisen harvinaisia, mutta niitäkin on. Jossain voi olla vene, tai jopa lautturi. Kahlaaminen on yleensä helpompaa ylempänä.
  3. Suunnittele reitti siten, että se kulkee ylityskohtien kautta. Sillat määräsivät esimerkiksi Finnmarkin reitin keskeiset reittipisteet Utsjoen kaupalle, Lakselvaan, Masiin ja Nedrefosshyttanille.

Keskitie

Käytännössä nämä kaksi vaatimusta määrittelevät korkeusalueen, jolla on mielekästä vaeltaa. Jos tullaan liian alas, jokien ylitykset tulevat hankaliksi. Liian ylhäällä taas puroissakaan ei ole vettä.

Laadin myös laajemman artikkelisarjan vesistöjen ylityksistä vaelluksella.

Hyvää syntymäpäivää, seurakunta!

Näillä sanoilla emeritusarkkipiispa John Vikström tervehti meitä tänään suvivirsimessussa Turun tuomiokirkon edustalla. Haluan nyt omastakin puolestani taustoittaa vähän tätä toivotusta. Aloitetaan vaikka miehestä nimeltä )Abram.

Kansojen paljouden isä

Nimi Abram merkitsee ”suuri isä”. Nimi oli sikäli ironinen, että mies oli lapseton vielä vanhalla iälläänkin. Mutta Jumala (ja nämä ovat kaksi sanaa, joilla on kyky muuttaa kaikki) puhui hänelle sanoen: ”Tämä on minun liittoni sinun kanssasi: Olkoon sinun nimesi tästedes Abraham, sillä minä teen sinusta kansojen paljouden isän. Minä annan sinulle paljon jälkeläisiä, ja sinusta on polveutuva kansakuntia ja kuninkaita. Minä pidän voimassa liiton sinun ja myös sinun jälkeläistesi kanssa, ikuisen liiton sukupolvesta toiseen, ja minä olen oleva sinun Jumalasi ja sinun jälkeläistesi Jumala.” (1. Moos 17:4-5) Nimi Abraham tarkoittaakin sananmukaisesti ”kansojen paljouden isää”.

Pikakelataan vähän eteenpäin. Raamatun mukaan Abraham sai kahdeksan poikaa, mutta näistä vain toiseksi vanhinta kutsuttiin tämän lupauksen lapseksi. Toisin sanoen tämä lupaus tuli koskemaan vain Iisakia. Iisak puolestaan sai kaksi poikaa, Eesaun ja Jaakobin, mutta nuorempi Jaakob – jolle Jumala antoi myöhemmin nimen Israel – huijasi isältään esikoisen siunauksen. Jaakob puolestaan rakasti naista nimeltä Raakel, mutta hänet huijattiin ottamaan vaimokseen myös tämän vanhempi sisar Leea. Leea synnytti Jaakobille 6 poikaa, vanhimpina Ruuben, Leevi ja Juuda, sekä tyttären. Kun Raakel ei saanut lapsia, hän antoi orjattarensa Bilhan Jaakobille, ja Leea antoi orjattarensa Silpan, jotka molemmat synnyttivät 2 poikaa Jaakobille. Lopulta myös Raakel sai pojan, Joosefin, sekä aivan viimeiseksi Benjaminin.

Joosef päätyi Egyptiin ensin orjaksi, sitten hallitusmieheksi, joka kutsui perheensä maahan. Hänen isänsä vaati saada siunata Joosefin pojat Manassen ja Efraimin ja antaa esikoisoikeutensa Joosefin nuoremmalle pojalle, oman esikoisensa Ruubenin sijasta. Kun Joosef esteli ja sanoi Manassen olevan pojista vanhempi, Israel vastasi: ”Tiedän, poikani, tiedän. Myös Manassesta on tuleva kokonainen kansa, ja hänkin on kasvava mahtavaksi, mutta hänen nuorempi veljensä tulee vielä mahtavammaksi ja hänen jälkeläisistään kasvaa kansojen paljous.” (1. Moos. 48:19)

Näin lupaus kansojen paljoudesta oli siunauksien kautta siirtynyt Abramilta Efraimille.

Jumalan kansa ja Jumalan liitto

Myöhemmin muuan Leevin jälkeläinen, nimeltä Mooses eli pakolaisena Egyptistä. Jumala kutsui hänet, ja lähetti hänet noutamaan kansansa, jotta voisi tehdä heidän kanssaan liiton. Tämä on muuten ensimmäinen kerta, kun Jumala kutsuu heitä kansakseen, jo ennen liiton tekoa.

Myöhemmin Israelin jälkeläisistä koostuva kansa ja Jumala tekivät liiton. Sen ehdot olivat nämä: Jumala lupasi olla heidän jumalansa, ja he lupasivat noudattaa Jumalan lakia.

Kelataan reippaasti eteenpäin. Israelin kansa oli kunnostautunut rikkomalla Jumalan lakia minkä kerkesi. Matkan varrella se oli muun muassa hylännyt teokratian ja muodostanut oman kuningaskunnan. Muinaisesta Israelin valtakunnasta oli sittemmin eronnut vanhalle dynastialle kuuliainen rojalistifaktio, jota alettiin kutsua nimellä sen kantavan heimon mukaan nimellä Juuda. Pohjoisvaltion kantavaksi voimaksi tuli Efraimin heimo. Sittemmin pohjoisvaltio valloitettiin, ja sen kansa vietiin pakkosiirtolaisuuteen ja hajotettiin ympäri voittajavaltion maakuntia. Oleellisesti (vaikkakaan ei täsmällisesti) ”Israel”, sellaisena kuin se tuohon aikaan tunnettiin, lakkasi olemasta ja sekoittui pakanakansoihin. Myös Juuda voitettiin, ja suurin osa sen kansasta vietiin pakkosiirtolaisuuteen itään.

Tässä tilanteessa tilanteeseen Jumala alkoi puhua Juudan keskuudessa eläneen profeetta Jeremiaan kautta: ”Silloin minä olen jälleen kaikkien Israelin heimojen Jumala, ja ne ovat minun kansani”, sanoo Herra. (31:1) Ja edelleen: ”Minä olen Israelin isä, ja Efraim on minun esikoiseni. Kuulkaa Herran sana, te kansat, ilmoittakaa kaukaisissa merensaarissa ja sanokaa: Hän, joka Israelin hajoitti, on sen kokoava ja varjeleva sitä niinkuin paimen laumaansa. Sillä Herra on lunastanut Jaakobin ja vapahtanut hänet häntä väkevämmän kädestä.”

Israelia ei todellakaan oltu unohdettu. Varmemmaksi vakuudeksi siitä, että kadonneet israelilaiset eivät ole kadonneet, Hän sanoo: ”Näin sanoo Herra, joka on pannut auringon valaisemaan päivää, kuun ja tähdet lakiensa mukaan valaisemaan yötä, hän, joka liikuttaa meren, niin että sen aallot pauhaavat-Herra Sebaot on hänen nimensä: Jos väistyvät nämä lait minun kasvojeni edestä, silloin myös lakkaavat Israelin jälkeläiset olemasta kansa minun kasvojeni edessä ainiaan.” (31:35-36)

Tästä päästäänkin lupaukseen uudesta liitosta (jakeet 31-33): ”Tulee aika”, sanoo Herra, ”jolloin minä teen uuden liiton Israelin kansan ja Juudan kansan kanssa. Tämä liitto ei ole samanlainen kuin se, jonka tein heidän isiensä kanssa silloin kun tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sen liiton he rikkoivat, vaikka minä olin ottanut heidät omakseni, sanoo Herra. Tämän liiton minä teen Israelin kansan kanssa tulevina päivinä, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä, kirjoitan sen heidän sydämeensä. Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.

Myös Hesekiel kirjoitti:  Ja minä annan heille yhden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne, ja minä poistan kivisydämen heidän ruumiistansa ja annan heille lihasydämen, niin että he vaeltavat minun käskyjeni mukaan ja noudattavat minun oikeuksiani ja pitävät ne; ja he ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa. (Hes 11:19-20)

He puhuvat selvästi samasta asiasta: Jumala panee lakinsa oman kansansa sydämeen, mikä tapahtuu siten, että antaa sisimpäämme uuden hengen. Lainataan vielä Joelia, joka puhuu Jumalan Hengestä:

”Näitten jälkeen minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, vanhuksenne unia uneksuvat, nuorukaisenne näkyjä näkevät. Ja myös palvelijain ja palvelijattarien päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni.” (Joel 2:28 – 29)

Tästä päästäänkin päivän aiheeseen.

Lain antamisen juhla – Helluntai

Kristityn mielestä Jumalan laki voi kuulostaa raskaalta taakalta, jota on mahdoton noudattaa, mutta juutalaisille hetki, jolloin Jumala antoi heille lakinsa, merkitsee päivää, jolloin Jumala teki liiton heidän kanssaan. Joku kristitty voi sanoa, että Jumala teki liiton kristittyjen kanssa ristillä, mutta Raamatun valossa tämä on hieman epätarkkaa. Yllä oleva kohta Jumalan liitosta viittaa nimenomaan tapahtumaan, jolloin Jumala pani lakinsa ihmisten sydämiin ja vuodatti heihin Henkensä. Tämä tapahtui helluntaina, päivänä, jota juutalaiset viettivät lain antamisen muistojuhlana.

Uusi liitto siis alkoi, ja sitä myöten universaali kristillinen kirkko syntyi, helluntaina.

Tähän liittyy toinenkin, syvempi juonne. Jumala teki uuden liittonsa Juudan ja Israelin (Efraimin) kanssa. Joten, jos joku sanoo olevansa sisällä uudessa liitossa, eli jos joku sanoo, että Hänessä elää ja vaikuttaa Pyhä Henki, hän samalla sanoo, että hän kuuluu joko Juudan tai Israelin sukukuntaan. Monet kristityt eivät selvästikään kuulu Juudan heimoon, joten heidän täytyy kuulua Efraimiin. Miten se on mahdollista?

Asiaan liittyy kaksi puolta. Ensimmäinen on Jumalan Abramille antama lupaus, joka välittyi Efraimille: hänestä tulisi monien kansojen isä. Tämä toteutui konkreettisesti, kun Efraim sekoittui kansoihin. Toisekseen tähän kuuluu Kristus, ”uusi Israel”, johon ihmiset liitetään kasteessa, jossa on Jumalan sovitus ja anteeksianto kadonneita Israelilaisia kohtaan. Kun joku kastetaan Kristukseen, hänet liitetään Israeliin, ja Israelin kansan historiasta tulee hänenkin historiansa.

Hyvää syntymäpäivää 🙂

Ahman jäljillä

Eksyksissä. Keskellä ei mitään. Sumussa. Molemmin puolin aidat. Ja jossain tuolla edelläni, ei varmaan kovin kaukana, on ahma. Pitäisiköhän kääntyä takaisin.
Eksyksissä. Keskellä ei mitään. Sumussa. Molemmin puolin aidat. Jossain tuolla edelläni, ei kovin kaukana, on ahma. Pitäisiköhän kääntyä takaisin?

Miksi lähden Islantiin?

Lyhyesti sanoen: En tiedä vielä. Ehdotuksia?

Ounastunturi 2008
Ounastunturi 2008

Pohdin tässä asiaa kahden edellisen retken kautta.

Käsivarsi 2012

Taapmajärven tupa
Tapmajärven tupa

Kun lähdin Käsivarteen 2012, taustalla oli se, että minulla oli siihen elämäntilanteen puolesta mahdollisuus. Oli muutama asia, jotka epäilyttivät minua:

  • Käsivarsi oli vaikeampaa maastoa, kuin missä olin koskaan ollut.
  • En ollut varma taidoistani enkä varusteistani.
  • Halusin lähteä yksin, vaikka tiesin sen huonoksi ajatukseksi.

Reittiä arpoessa ymmärsin, että halusin ottaa tavoitteeksi kartan toisella reunalla olevan Tapmajärven tuvan. Ymmärsin myös, että jos aioin mennä sinne, minun olisi mentävä yksin. Asiaa tarkoin harkittuani uskoin selviäväni siitä.

Lopulta suostuin omaan ajatukseeni, tosin hivenen vastahakoisesti. Ymmärsin riskit, ja miksi se oli huono ajatus. Mutta ymmärsin myös, että realistisesti arvioiden se haaste vastasi minun taitojani ja kiinnostustani. Vähempi ei tuottaisi minulle tyydytystä. Itse asiassa uskon, että vähempään pyrkiminen olisi ollut vaarallisempaa. Näin minun oli oltava jatkuvasti tarkkana.

Yleisesti ottaen retki onnistui. Pääsin Taapmajärvelle, ja pääsinpä vielä takaisinkin. Sen lisäksi tapahtui paljon muutakin ja tein yhtä ja toista – muun muassa kävin Maailmanhuipulla. Siitä retkestä kehkeytyi hengellinen Isä-ja-poika -juttu. Ja paljon muutakin.

Finnmark 2013

360 asteen näköala Vuorjelta.
360 asteen näköala Vuorjelta.

Tällä kertaa ratkaiseva kimmoke oli, kun juhannuksen jälkeen valitin, että syksystä oli tulossa tylsä. Rakkaani kysyi, miksen lähtisi Lappiin vaeltamaan, kuten edellisenäkin vuonna. Aikataulua piti vähän raivata, mutta valmistelu pääsi käyntiin. Lopullinen lähtöpäätös minulla syntyi kuitenkin vasta elokuun alussa, jolloin ostin matkaliput, uuden teltan ja makuupussin.

Sillä kertaa kohde valikoitui helposti ja nopeasti. Reitin piti olla pisteestä A pisteeseen B, jolloin motivaatio päästä perille olisi suurempi. Edellisen kerran 9 yöstä matkan voisi kaksinkertaistaa. Olin jo käynyt muutaman kilometrin Norjan puolella, eikä maasto ollut siellä sen kummempaa, joten reitin ei olisi pakko pysyä Suomen puolella. Ja puurajan yläpuolella piti olla.

Vaihtoehtoja ei pahemmin ollut.

Ymmärsin myös, että suunta oli selvä. Päästä käteen.

Mutta siltikään en tiennyt, mitä oikeastaan olin tekemässä, miksi lähdin juuri sinne. Reitti oli taas kerran valikoitunut sillä perusteella, että se vastasi minun kykyjäni ja ulkoisten olosuhteiden sanelemaa aikataulua. Yleisinä tavoitteenani oli ylittää raja, jonka jälkeen vaeltaminen olisi tavallista arkea, ja opetella tapa ottaa valokuvia ottamalla joka päivä vähintään 10 otosta. Erityisiin tavoitteisiin kuului huiputtaa Vuorji, koska sennimisellä nyppylällä nyt ei vain voi jättää käymättä, kun se osuu matkan varteen.

Saavutin tavoitteeni, ja pääsin Kilpisjärvelle määräpäivänä. Helppoa se ei ollut, mutta eipä kukaan sitä helpoksi ollut väittänytkään – pikemminkin mahdottomaksi.

Reissulla opin, että olen tarkoitusmotivoitunut ihminen. Päämäärä on yksi asia, se kertoo minne ollaan menossa. Se auttaa orientoitumaan ja antaa voimia, kun uuvuttaa. Mutta se ei vastaa kysymykseen, miksi ylipäätään on paikalla. Kun osaa vastata tähän kysymykseen, selviää mistä hyvänsä.

Tarkoitus ei ole sama kuin hengissäpysyminen. Tai perillepääsy. Niistä voi toki olla hyötyä, mutta itsetarkoituksellisina ne ovat heikkoja. Tarkoituksessa on kyse jostain oikeasti tärkeästä. Kun reissu käy raskaaksi, täytyy sille loppuunajetulle kaverille, joka palelee siinä taakkansa alla, kertoa, miksi hän on täällä – tavalla, jonka hän hyväksyy. Se auttaa kummasti myös hengissäpysymistä.

Finnmarkissa Kilpisjärvi oli minulle pelkkä päämäärä. Tarkoituksia – jälkikäteen katsoen – oli kolme: Vuorjen vihkiminen Herralle, vaeltamisen arkistaminen ja hyväksyä Hiker for God -identiteetti, joka oli alkanut muotoutua edellisenä vuonna.

Lähtiessä olin jollain tapaa tietoinen näistä kaikista, mutta en paaluttanut niitä mielessäni. Tiesin, että tulisin ylittämään tuon rajan, koska matka olisi niin pitkä. Tiesin, että Jumala oli puhunut minulle tuosta identiteetistä. Mutta kuvaavaa on, että vaikka olin ottanut mukaani öljypullon, en vielä Vuorjelle noustessanikaan ajatellut nousevani sinne vihkiäkseni sen Herralle. Vasta alastullessa hyväksyin, että se oli koko ajan ollut tarkoituskin.

Islanti 2015

Miksi siis olen lähdössä Islantiin? En tiedä. Tiedän vain, että katsoin karttaa, ja Skandinavia vaikutti liian pieneltä. Se oli jo koluttu. Seuraavat vaihtoehdot olivat Islanti ja Skotlanti. Mutta tämä vastaa kysymykseen vain pintatasolla – aivan kuten ”Minulla oli tylsää” vastaa kysymykseen, miksi lähdin Finnmarkiin.

Mitä Islannissa sitten tapahtuu? En tiedä. En sanoisi, että pelkään, mutta koen syvää epävarmuutta. En selviytymisestäni erämaassa, vaan itsestäni Jumalan edessä. Minua pelottaa kohdata Isä. Tunnen hänet JA tiedän millainen Hän on, silti pelkään.

Toinen asia, jolla luulen olevan merkitystä tällä retkellä, on valokuvaus. Olen opetellut sitä paljon Finnmarkin jälkeen, ja tällä kertaa aion ottaa mukaan digijärkkärin ja jalustan.

Kolmas mahdollinen tarkoitus liittyy rukoukseen. Yksinvaellukseni ovat samalla olleet myös rukousmatkoja. Tämä vaatii myös valmistelua, sillä minun on perehdyttävä aiheeseen ennen matkaa.

Kuten todettua, en oikein tiedä miksi lähden. Koen oloni hieman epävarmaksi tässä asiassa. Ehdotuksia?