Kestääkö kantti?

(…jatkoa viime numerosta…)

DuarsejohkaTarkastin vielä kerran kaikki varusteeni. Repun lantiovyö oli auki. Kävin mielessäni läpi mahdolliset ongelmatilanteet kevyestä horjahduksesta siihen, että vettynyt rinkka alkaisi vetää minua virtaan, sekä liikesarjat niistä selviämiseen. Astuessani parikymmentä metriä leveän jääkylmän kosken kuohuihin sanoin vielä itselleni: Mitä ikinä tapahtuukin, tärkeintä on, ettet kuole.

Sitten, kuin jälkiajatuksena, lisäsin: ja jos et sitä osaa, olet väärässä paikassa. Olin kuin olinkin oikeassa paikassa, tai ainakin melkein. Mutta eihän ennen Masia pitänyt olla ylityksiä? Ensin siis tuli aamu.

12. päivä – Masi.

Varsinainen syy sille, miksi olen täällä.
Varsinainen syy sille, miksi olen täällä.

Kylässä on huoltoasema-pikkukauppa-posti-yms, kirkko ja taisipa sieltä löytyä koulukin. Jossain lähistöllä oli kuulemma leirintäalue. Heitin roskat roskiin tällä viimeisen tilaisuuden kaupalla. Vähät olivat valikoimat, mutta se ei haitannut kun minulta ei puuttunut mitään. Paitsi yksi kartta.

Olin alun alkaen näet ajatellut suunnata suoraan Kilpisjärvelle, mutta matka oli alkanut taittua niin rattoisasti, että harkitsin jo vakavasti maisemareittiä. Valitettavasti minulla oli mukana vain suttunen printti puuttuvasta peninkulmasta. Eipä silti, että kartta olisi sillä välillä ollut välttämätön, vain näppärä. Jos sattui kulkemaan eri puolelta tunturia kuin oli suunnitellut, se merkitsi vain pientä kiertotietä. Tältäk kaupalta  kuitenkin löytyi karttalehti, joka poisti ongelman päiväjärjestyksestä.

Kylän jälkeen nostin katseeni vuoria kohti ja pistin töppöstä toisen eteen. Suoraan sanoen, aloin huomata orastavia merkkejä leipääntymisestä matkaan, ja halusin mahdollisimman monta kilometriä itseni ja tien väliin, ennen kuin tekisi tosissaan mieli nousta maitoautoon.

Puolen tunnin sisään kaksi autoa pysähtyikin kohdalleni. Molempien kohdalla keskustelu kulki herttaisen samoja latuja. Kuljettaja kysyi olenko eksynyt. Vastaukseksi osoitin sijaintimme kartalta muutaman metrin tarkkuudella. Seuraava kysymys tietysti kuului, minne olen menossa. Minulle kerrottiin, että Kilpisjärvi on aivan eri suunnassa (niin kuin olikin, jos sattui kiertämään autolla tietä pitkin) ja sain tarjouksen kyydistä. Kerrottuani, että aioin kävellä sinne vuorten yli, kohtasin epäilevän katseen. Tässä vaiheessa katsoin viisaaksi mainita, että olin jo kävellyt tänne Utsjoelta.

Se pani miettimään. En pidä itseäni erityisen kokeneena vaeltajana, mutta kieltämättä tuollainen ohimennen annettu taustoitus saattoi kuulostaa jonkun vielä kokemattomamman korvissa jossain määrin erämaa-uskottavalta. Ainakin se tuntui vakuuttavan heidät siitä, että minä saatan tietää, mitä olen tekemässä. Entä pitäisikö sen vakuuttaa minut? On ehkä parempi, ettei. Kuten suunnistamisesta sanotaan, on parempi luulla olevansa eksyksissä kuin olla täysin varma siitä, että on jossain, missä ei tosiasiassa ole.

Pakollinen selfie. Tämä pieni laavuntapainen oli kohdassa, jossa polku Carajärvelle erosi tiestä.
Pakollinen selfie. Tämä pieni laavuntapainen oli kohdassa, jossa polku Carajärvelle erosi tiestä.

Kymmenisen kilometriä Masin jälkeen pääsin viimein pois tieltä – moottorikelkkauralle. Sitä oli hyvä ja nopea seurata. Tuli ehtoo ja 23 kilometriä mittariin. Tuli aamu.

13. päivä – Doaresjohka

Näitä mönkijäpolkuja kutsutaan syystä kurauriksi. Tämä nimenomainen kohta aiheutti eettisen ongelman: lähteäkö kahlaamaan, vaiko kuluttaa suoluontoa?
Näitä mönkijäpolkuja kutsutaan syystä kurauriksi. Tämä nimenomainen kohta aiheutti eettisen ongelman: lähteäkö kahlaamaan, vaiko kuluttaa suoluontoa?

Ehdin jo toivoa, että Kölivuoriston fööni olisi suonut minulle kuivempia kelejä, mutta ei ainakaan vielä. Kuuroja tuppasi, joten kaikki sade ei ollut jäänyt Skandien toiselle puolelle. Yleisesti ottaen sää oli kuitenkin hyvä, ja satunnaisen kuuron ohikulkua saattoi joskus jäädä jopa odottamaan.

Tätä oli hyvä kulkea.
Tätä oli hyvä kulkea.

Roggoaivin ja Cekkesvarrin jälkeen piti vielä päästä Doaresjohkan yli. Olin katsonut paikan, jossa leveässä mutkassa oli saaria. Saaret rikkovat virtausta, mikä yleensä helpottaa ylitystä. Vastarannalla vettä olikin tuskin nilkkoihin. Omalla puolellani uoma oli kuitenkin syvä ja virtaus nopeaa, joten yli ei ollut asiaa. Mea culpa: jos olisin käyttänyt vähän järkeäni kartanluvussa, olisin tajunnut, että mutkassa nopeasti virtaava joki oli syönyt itselleen uoman. Kosket pitää aina etsiä joen suorilta osilta.

Doaresjohka - älä tee näin
Doaresjohka – ei näin.
Kellokas ja tokkaa
Kellokas ja tokkaa

Päivän luontohavainto: poroja. No, on niitä nähty ennenkin, ja tänään tuli lisäksi opittua yhtä ja toista soista. Ja joista… Muutenkin kannattaisi muistaa, että toisin kuin sivistyksen parissa, täällä fysiikan lait ovat voimassa.

Virhe sekoitti vähän pasmoja. Vaan eipä hätiä mitiä: seurailin jokea ylävirtaan ja aivan läheltä löytyikin mitä mainioin kahlaamo, jossa en edes kuollut! Toisella puolen oli sitten hyvä syödä lounasta. Tuli ehtoo, kiipesin ylemmäs Juvrin itärinnettä kunnes tiestä jäi erottamaan yli 10 metriä leveä joki ja hyvät 17 lisäkilometriä.

Pienen joen varrella
Pienen joen varrella
Liekehtivä taivas. Kuva ei aivan tavoita tunnelmaa.
Liekehtivä taivas. Kuva ei aivan tavoita tunnelmaa.

Tuli aamu.

14. päivä – Carajärvi

Toisenlainen poroportti
Toisenlainen poroportti

Oli se kaunis, kun lähelle eksyin. Kannatti tulla. Järven pohjoispäästä lähtee pohjoiseen uusi, tukeva poroaita, jota on vaikea sen enempää alittaa kuin ylittääkään. Sattumalta osuin suoraan portille. Portin jälkeen olisi tosin kannattanut vain seurata aitaa pohjoiseen, koska paras ylityskohta oli siellä, missä aita tuli taas joen luo. Pääsin kuivin jaloin yli.

Sää on muuten ollut loistava, kirkasta ja lämpimähköä.Viime yönä oli jo niin pimeää, että näin tähtiä. Ja heikon revontulen kajastuksen.

Heijastuksia
Heijastuksia

22 kilometrin jälkeen tuli ehtoo. Nyt voisi lähteä kotiin. Takaisin Masiin tosin on kolmisen päivää, ja viitisenkymmentä kilometriä.

Jokseenkin tyypillinen ilta
Jokseenkin tyypillinen ilta

Tuli aamu.

15. päivä – Buljovarri

Kahluusaappaat. Huomaa kengännauhat.
Kahluusaappaat. Huomaa kengännauhat.

Sain eilen tekstarin, joka sai minut soittamaan tänään kotiin. Ei mitään vakavaa, mutta oli kiva kuulla rakkaan ääntä. Koti-ikävä tuntuu jo. Päivään kuului yksi helppo ylitys, mönkijäuran varrella. Sieddasia kiivetessä nirhaisin sormeni poroaidan porttiin, mutta pikku haava oli helppo sitoa. Aika tylsä päivä siis.

Tuli ehtoo ja 18 kilometriä täyteen. Leiriydyin Lulit Lievlamasin etelärinteelle, uskoakseni naftisti Finnmarkin puolelle. Aamulla Tromssan lääniin. Aamusta puheenollen, vaikuttaa uhkaavasti siltä, että näkyvyys tulee olemaan heikonlainen.

Jos tässä olisi tie, lähtisin kotiin. Suunnitelmani mukaan tässä ei kuitenkaan ole tietä. Lähimmän tien pää on 3 kilometriä etelään. Maaston ansiosta sen löytää vaikka hernerokkasumussa. Kautokeinoon ehtisi helposti toisen päivän iltana.

Koti kaukana kotoa - kurkistus sisään
Koti kaukana kotoa – kurkistus sisään

Vai mennäänkö tässä eteenpäin silkalla tottumuksen voimalla?

Tuli siis aamu.

map_Masi_Tromssa
Summittainen reitti

Osallistu keskusteluun