Saunalenkin viimeinen harjoitus

Viikon päästä olisi tarkoitus olla Kahperusvaaroilla, tai oikeastaan jo niiden toisella puolen. Kesä on ollut kiireinen enkä ole ehtinyt kohottaa kuntoa systemaattisesti. Lähinnä olen koettanut pysytellä fyysisesti aktiivisena, ja toisaalta hillitä vähän syömistä – totutteluna karumpiin oloihin, ja siinä toivossa, että ylimääräistä painoa olisi kannettavana tunturiin vähän vähemmän. Siinä suhteessa meneekin aika hyvin: kesäkuun alussa vaaka näytti 101 kg, nyt enää runsaat 97. Siis ennen treeniä.

Epäsystemaattinen harjoittelu oli johtanut siihen, että viikonloppuna totesin olevani ylikunnossa ja painon putoavan liian nopeasti siihen nähden, miten paljon liikun, joten oli pakko relata pari päivää. (Suomeksi: riehuin liikaa enkä syönyt tarpeeksi, joten lihakset ensinnäkään eivät ehtineet palautua, ja toiseksi alkoivat hajota, joten aloin heiketä.) Tänään olin viimein siinä kunnossa, että saatoin tehdä kunnon treenin, jonka olin alkujaan suunnitellut maanantaille. Huomenna ja ehkä perjantaina pitää ottaa rennosti, mikä on sikäli mahdollista, etten aio enää treenata ennen lähtöä.

Lähtiessäni minulla ei ollut kummoista suunnitelmaa. ”Ehkä joku parikymmentä kilometriä reppu selässä, ei mitään ihmeempää. Kunhan totuttelin.” Joopa joo.

Ensimmäinen kysymys tietysti on, paljonko rinkkaan pannaan painoa. Mieluummin selvästi enemmän kuin oikeassa koetoksessa, mikä on vielä arvoitus. Jonnekin 20 päälle se varmaan menee. No, heitin sinne sitten kolme mosaiikkilaatikkoa, työkalukassin ja viiden kilon sementtisäkin. Viimemainittu oli kevein, painoi samaa luokkaa kuin työkalukassi. Nousi vielä selkään ihan mukavasti, mutta ei tehnyt mieli enää laskea paikkaan, josta se olisi pitänyt noukkia – toisin kuin Ruijan reissulla, jolloin minun piti ryömiä rinkan alle saadakseni sen selkääni, vaikka 40 kilon rinkasta oli jo syöty pari kiloa. Sen verran kuitenkin painoi, että tulin uteliaaksi ja päätin palattuani punnita.

Lähdin sitten jonnekinpäin. Pian huomasin, että suunnassa, johon olin menossa, oli kivaa ylämäkeä. Kartan mukaan nousua oli muistaakseni 25 metriä, joten jos siinä tekisi pari kierrosta polkua pitkin, saisi hyvää mäkitreeniä. Muutamana päivänä on kuitenkin odotettavissa satojen metrien nousuja. 8 kierrosta olisi 200 metriä, 10 jo 250.

Yhtä juttua en kuitenkaan ottanut huomioon. Polku, jota nousin, ei tullut suoraan lenkkipolulle, jota laskeuduin, vaan korkeammille kallioille. Muutaman kierroksen jälkeen laskinkin korkeuseron: 35 metriä. 10*35 m on 350 metriä… Mitäs pitäisi tehdä puolen kilometrin nousua ajatellen? 14? Juu…

14 ylämäkeä on kohtalaisen rankka harjoitus. Mukana minulla oli 1,7 litraa vettä ja kaksi Snickers -patukkaa. (Viimemainitut olin nyysinyt retken eväspussista, koska niissä oli suhteessa huonoin energia & proteiinipitoisuus, ja näin sain tekosyyn korvata ne toisella.) Harjoituksen luonne kävi selväksi: sitkeysharjoitus, a.k.a. masokisti tien päällä.

Sitkeysharjoitukset ovat oikeastaan suosikkejani, ja nähdäkseni tärkeimmästä päästä vaeltamisessa. Niillä ei pyritä kohottamaan kuntoa – ne olisivat lyhyempiä ja piiskaisivat ylämäet nopeammin ja niitä varten pitäisi olla mukana paljon enemmän vettä ja evästä – eivätkä ne ole varsinaisia kestävyysharjoituksia – riittäisi paljon pienempi taakka, ja tarvittaisiin enemmän evästä ja vettä. Totta kai ne rasittavat molempia näitäkin. Mutta todellinen paine on henkinen. Kun suoritus kerran on fyysisesti mahdollinen, ainoa kysymys on, pystyykö saamaan itsensä tekemään se. Tehtävästä tekee haastavan toisaalta se, että se on raskas, toisaalta se, että vettä ja ruokaa täytyy säännöstellä ja ajoittaa se oikein. Lisäksi tulevat normaalit kysymykset siitä, miten saa itsensä lähtemään vielä muutamalle kierrokselle, eli silkka mind-over-matter -koetus. (Retkellä tuo raja tulee usein vastaan. Seuraava koetus onkin mind-over-mind -raja.)

Speksejä Google Fit -appin mukaan:

Aika 6:11 (Lähtö noin 15:45, melko kevyesti syödyn päivän päätteeksi.

Matka: 21,5 km (nousua reilu 500 m)

Keskinopeus: 3,75 km/h (Vähän alle nyrkkisääntönä käyttämäni keskinopeuden 4 km/h. Toisaalta tässä on huomioitava rinkan paino, ja että suurin osa matkasta – etenkin lähes kaikki nousut – oli metsäpolulla. Jatkan 4km/h pitämistä normivauhtina tunturissa.)

Askelia: 29,575 (ei, en millään pystynyt ottamaan enää niitä puuttuvia 425 askelta. Siihen ei sitkeys riittänyt 😉 )

Lisäksi rinkan paino kotona (kun Snickersit oli syöty ja vesi juotu): 41,5 kg.

Kotona fiilis oli ”ihan ok”, tosin vähän väsynyt tietysti. Muutaman palautusjuomapläjäyksen jälkeen ja hetken levättyään jaksoi jo nousta tekemään arkiaskareita. Mainittakoon, että tänä kesänä on ollut useampikin päivä, jolloin olen ollut aikaisemmin illalla selvästi väsyneempi.

Johtopäätös

En välttämättä juoksisi vielä kymppiä tuntiin, mutta en olekaan lähdössä ensi viikolla juoksukisaan. Olen lähdössä saunalenkille Pohjois-Skandinaviaan.  Siellä voin odottaa joutuvani kantamaan raskasta rinkkaa kymmeniä kilometrejä päivässä, ja  heti ensimmäisinä päivinä kohtaan satojen metrien nousuja. Lisäksi sää voi olla mitä hyvänsä.

Tämän harjoituksen perusteella arvioisin, että olen valmis kohtaamaan matkan rasitukset. Hyvä treeni.

Syksymmälle otan sitten tavoitteeksi oikeasti juosta sen kympin tuntiin. Ja pudottaa painon alle 87 kilon. Aloitan laihdutuskuurin heti, kun palaan Lapista 😉 (Älä tee tänään sitä, minkä voit jättää huomiselle.)

Ennakkotiedotus – Operaatio saunalenkki

Syntymäpäivän kunniaksi annan ennakkovaroituksen seuraavasta vaellusprojektista. Se kulkee työnimellä ”Operaatio saunalenkki.”

Speksit ovat vielä auki, mutta tällä hetkellä vaikuttaa tältä:

  • Aika on elokuussa.
  • Suuntana Suurtunturit / Käsivarren erämaa
  • Teema on hengellinen
  • Hyväntekeväisyystempaus

Spekseihin vaikuttaa vielä moni asia, kuten johdatus, aikataulu, budjetti, kunto, sää jne. Stay tuned.

Keihäs on kova kävellä ja maantie raskas kantaa…

Ärsyttävää, kun on korvamato, joka ei ole laulu. Otsikko muuten juontaa albumista Asterix ja Gootit, jota on luettu iltasaduksi. Siitä päästäänkin päivän aiheeseen.

Fyysinen harjoittelu on siis alkanut herättelytreenillä. Toisin sanoen tarkoitus oli talsia noin 25 kilometriä noin 30 kilon rinkalla, mikä lähentelee sitä rasitusluokkaa, mitä Islannissa on odotettavissa. Tarkoitus oli siis vinkata kropalle, että virittää itseään kävelykuntoon.

Tavoitteeni oli pehmeä, suunnittelu sisälsi vain karttatiedusteluna noin 25 kilometrin suunnittelun ja parin mosaiikkipaketin heittämisen rinkkaan. Mosaiikki painaa noin 7 kg/m², joten arvelin 4 neliössä olevan suunnilleen sen 30 kiloa, kun rinkkaan tuli muutakin sälää ja painaa se itsekin jotain.

Toteutus ei aivan vastannut tavoitteita, mutta siitä voin syyttää ainoastaan leväperäistä suunnittelua. Ensimmäiset 20 kilsaa menivät jokseenkin heittämällä. Viimeiset 5 kilometriä olivat… no, hitaita. Matkaa kertyi yhteensä lähes 30 kilometriä. Ja kun kotona heitin rinkan puntariin, se näyttikin 37 kiloa.

Vertailun vuoksi: kun pari vuotta sitten lähdin Finnmarkkiin, fyysisen harjoitteluni päämäärä oli marssia 20 kilometriä 40 kilon rinkalla 4 tunnissa. Nyt se meni 5 tunnissa – mukaanlukien tauko merimieskirkolla ja kaupassa kiertely.

Motivaatiomäntynä oli mm. käydä Honkkarissa hakemassa turvaviiri ipanan pyörään, mutta mukaan sattui muutakin.

Yhteenveto: Kuntooni nähden turhan rankka harjoitus, löpö loppui loppua kohti (kiitokset muuten Juholle, joka lähti saattamaan ja tsemppasi kotiovelle saakka). Toisaalta, jos olisin tehnyt suunnittelemani harjoituksen, kropalle tarkoitettu viesti alkaa tsempata ei välttämättä olisi mennyt perille. Arvioni omasta kunnosta osui siis kohdelleen paremmin kuin harjoituksen suunnittelu. Kuntoa pitää kuitenkin tsempata, sillä viime kesänä tuo olisi ollut helppo treeni. Silloin en tosin vetänyt sitä kylmiltäni.

Asiaan liittyen, minulle alkaa pikkuhiljaa valjeta, miksi olen lähdössä Islantiin…

YLITYS IV – Tiedustelu

Jatkamme sarjaamme aiheesta kahlaaminen vesistön yli. Olemme lopulta paikan päällä. Huolellisesta reittisuunnittelusta huolimatta olemme saapuneet joelle, jonka yli on kahlattava. On aika vetää syvään henkeä.

Sitten on aika vetää syvään henkeä toistamiseen. Jokainen hätiköity sekunti voi merkitä tuskallista minuuttia kylmässä vedessä. Jos joen yli ei voi harpata siitä paikasta, sopivan ylityspaikan etsimiseen kannattaa käyttää aikaa.

Etsi paikka, josta näkee jokivartta hyvän matkaa kumpaankin suuntaan. Olosuhteista riippuen rakennuksen katto, mäki, kivi tai puu voi ajaa asian. Parasta paikkaa kannattaa etsiä sekä ylä- että alavirran puolelta ja kauempaa rannasta.

Samaan jokeen ei voi astua kahta kertaa. Jos polku johtaa suoraan jokeen, ja toiselta puoleta ylös, paikka on luultavasti hyvä. Tai sitten ei. Ehkä keskeltä virtaa on juuri irronnut iso kivi ja sinne on jäänyt kuoppa, ja tällä hetkellä sadan metrin päästä, mutkan takaa, pääsisikin kuivin jaloin yli. Ylityspaikan etsimiseen käytetty aika maksaa helposti itsensä takaisin helpompana ylityksenä. Jos olet valmis kulkemaan pidemmälle, vesimäärä vähenee ylävirran suunnalla.

Tiedustellessasi katso mihin astut. Rannat ovat täynnä liukkaita kiviä, levää ja muuta. Loukkaantuminen tai kastuminen ennen kuin olet edes päättänyt, haluatko yrittää ylitystä on paitsi typerää, myös vaarallista – ties mihin voit ajautua.

Arvioi nämä

  • Sää. Sateet voivat nostaa veden virtausta, jäätikköjoissa myös lämmin sää. Kuurosateiden jälkeen veden virtaus voi olla jopa ”puuskitaista”. Puuskittaisesta puheen ollen, tuuli voi horjuttaa tasapainoa. Kylmässä ja sateessa hypotermian vaara pahenee, ja dippaaminen voi tappaa.
  • Töyräiden jyrkkyys ja kasvillisuuden kulkukelpoisuus molemmin puolin, myös kauempana joesta. Et halua jäädä jumiin jokeen tai vastarannalle. Jyrkkä töyräs voi jatkua jyrkkänä veden alla. Jos joen molemmin puolin näkyy poropolkuja, se saattaa olla hyvä merkki.
  • Veden virtaus, kirkkaus ja lämpötila. Virtaus on käytännössä vesimassan voima, kun se työntää sinua alavirtaan. Polven ylittävä virtaus on aina vaarallinen. Veden kirkkaus vaikuttaa syvyyden arviointiin, sekä askelten tähystämiseen. Sameassa vedessä kuopat, kivet ja muun ryönän, kuten pohjaan tarttuneet oksat, havaitsee huonommin, mikä hidastaa menoa pahasti. Veden pinnan tulkinnasta tulee entistä tärkeämpää. Kylmä vesi lisää hypotermian vaaraa.
  • Joenpohja. Tasainen sora- tai hiekkapohja on loistava, mutta usein on kuljettava kivisempää tietä. Kivet ovat liukkaita, keikkuvat ja luisuvat. Jos jalka lipsahtaa niiden väliin, voit loukkaantua (esim. haava, nyrjähdys tai murtuma), kaatua tai jäädä jumiin. Viimemainittu voi tappaa, vaikkei hukkuisikaan. Akanvirrat tekevät pohjasta kohdallaan vaarallisen.
  • Ylävirta. Vesi voi tuoda mukanaan ryönää, joka siis osuisi sinuun. Vesiputouksen lähellä voi olla vaarallisia virtauksia ja pohjakuoppia. Joki voi tuoda mukanaan puita tai muuta isompaa ryönää. Jos ylävirrasta syöksyy harmaata vettä tai kuulostaa kuin ukkonen laskeutuisi joenuomaa, ota jalat allesi, nouse ylemmäs ja varo hyökyaaltoa.
  • Alavirta. Jos kaadut, pääset pystyyn tai ajadut tänne. Kolmas vaihtoehto on huonompi. Ylityspaikalle on bonusta, jos uimarit ajelehtivat sieltä esimerkiksi särkälle tai matalaan rantaveteen, jopa vastarannalle. Vaarallisia asioita alajuoksulla sen sijaan ovat vesiputoukset, kosket, lohkareet, kivet, vedessä olevat tai veden ylle kurottavat puut sekä oksat, joihin voi jäädä kiinni tai jotka voivat painaa veden alle. Viisi senttiä vettä riittää hukkumiseen. Huomioi, että selässäsi on rinkka.
  • Uomat. Useampi parempi. Saaret, jotka jakavat veden virtauksen, ovat hyvä merkki. Sellaista voi käyttää välietappina ja se jakaa tehokkaasti virtausta muualle kuin siihen, missä satut olemaan. Veden virtaus on myös heikompi aivan saaren sekä ylä- että alapuolella, samoin joki on usein leveämpi ja matalampi. Myös särkät rikkovat veden virtausta, mutta ne eivät välttämättä näy rannalle. Tämä kuitenkin toimii vain suoralla osuudella – sisäkaarteeseen voi muodostua saaria, ulkokaarteessa ollessa syvä ja voimakas virtaus. Ks. fysiikan lait.
  • Leveys ja syvyys. Yleisesti ottaen leveämpi on parempi. Jos leveä joki on syvä, virtaus on usein pienempi, ja jos se on matala, vipuvaikutus on aina pienempi. Kahlatessa matalampi on parempi, tai menee uimareissuksi. Syvässä vedessä menettää lämpöä tehokkaammin, jalat voivat irrota pohjasta ja varusteet on vaikeampi pitää kuivana. Vastaavasti syvä, kapea ja nopeasti virtaava vesi on hengenvaarallista. Erityisesti, jos joki kapenee tai sukeltaa jyrkkien seinämien väliin, siitä voi olla mahdotonta päästä yli.
  • Vaarallinen syvyys riippuu ennen kaikkea virran nopeudesta. Kysymys on siitä, pysyykö pystyssä ja pystyykö etenemään. Jos virtaus on tuntuva, todella vaarallinen syvyys alkaa polven yläpuolelta. Jos virtaus on vähäinen, syvyys ei välttämättä ole ongelma. Virtaus voi kuitenkin vaihdella eri kohdissa, jokea, ks. fysiikan lait.
  • Muoto. Valitse suora joenpätkä. S-mutkan keskellä saattaa olla turvallisin paikka, koska alajuoksulla siinä on usein särkkä, jolle ajautua ja yläjuoksun mutka suojaa jonkin verran. Kuitenkin itse ylityspaikan  on tärkeää olla suora, tai sen jompi kumpi reuna on jyrkkä (ks. fysiikan lait).

Unohtuiko jotain? Kerro!

Jos olet löytänyt paikan, josta voisi ylittää yli, on aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen – ylityksen suunnitteluun.

Filtterityö lasimaalauksesta

Filtterityö. Perustuu noin vuodelta 1500 peräisin olevaan lasimaalaukseen Clunyn museossa Pariisissa.
Filtterityö. Perustana valokuva normandialaisesta lasimaalauksesta  ”Quatre perdrix” (Neljä peltopyytä) noin vuodelta 1500. Lasityö on Clunyn keskiaikamuseossa Pariisissa (Cl 1050). Yksityiskohdat erottuvat täysikokoisessa kuvassa.

YLITYS III – Ennen lähtöä

Jatkamme artikkelisarjaa vesistöjen ylityksistä vaelluksella. Ylittäessä turvallisempi on parempi ja kuivempi on parempi. Paras tapa saavuttaa nämä päämäärät on tehdä kotiläksyt.

  • Tutki karttoja ja ilmakuvia. Se ei korvaa varsinaista maastotiedustelua, mutta hyvin luettu kartta auttaa suunnittelemaan reitin, joka johtaa suoraan hyviin ylityspaikkoihin.
  • Fysiikan lait ovat voimassa.
  • Jos jossain on silta tai merkitty kahlaamo, suunnittele reitti sen mukaisesti.
  • Selvitä jokien valuma-alueet sekä kahlaamisen kannalta houkuttelevat ja uhkaavat maastonmuodot. Tutki korkeuskäyriä joen lähellä. Lähellä toisiaan olevat käyrät tarkoittavat jyrkkää rinnettä, kauempana olevat loivaa. Viimemainittu on yleensä parempi.
  • Huomioi sää ja vuodenaika.
  • Selvitä tekijät, jotka vaikuttavat veden virtaukseen alueella, ja mikä on tilanne lähtöhetkellä.
  • Pyri tutustumaan aikaisempien kulkijoiden kokemuksiin.

Suunnittele vaihtoehtoiset reitit. Suunniteltu ylitys voi osoittautua huonoksi ajatukseksi. Jos olet meno-paluu -retkellä, tarvitset vaihtoehdon molemmille rannoille, koska palatessa kahlaamo saattaa tulvia. Vaihtoehtoista polkua ei välttämättä ole, joten topografisella kartalla suunnistaminen on välttämätön ylitystaito.

Valmistaudu odottamaan, jopa päiviä. Vaihtoehtoisesti voit vaikka hukkua. Kotona ollaan varmasti tyytyväisempiä, jos palaat myöhässä, kuin jos hukutat itsesi hoppuillemalla korkealla olevaan jokeen. Huolehdi, että myös kotona/tien varressa tiedetään, että viipymisesi on merkki varovaisuudesta eikä kutsu naaraamaan.

Mitä muuta voi tehdä valmisteluvaiheessa? Jotain varusteita?

Sitten maastoon. Mitä tehdä, kun lähestyy jokea? On aika tiedustella!

YLITYS II – Fysiikan lait ovat voimassa

Jatkamme aiheesta vesistöjen ylitykset kahlaamalla. Johdanto on esitetty aiemmin.

Terve järki on ylivoimaisesti hyödyllisin työkalu pyrittäessä vaelluksella joen yli. Tälle oivalle moottorille on annettava myös polttoainetta, eli tässä tapauksessa tietoa siitä, miten liikkuva vesi käyttäytyy. Tätä kutsutaan hydrodynamiikaksi. Hydrodynamiikan perusteiden ymmärtäminen auttaa arvioimaan, miten vesi käyttäytyy ylityspaikassa ja suunnittelemaan ylityksesi. Se voi pelastaa henkesi.

Eräitä yleispäteviä lakeja

  1. Ellei joki haaraudu tai siihen tule lisää vettä, sen virtaus on vakio, eli vesimäärä joka kulkee tietyn halkileikkauksen läpi sekunnissa on vakio. Toisin sanoen, mitä suurempi halkileikkaus, sitä hitaammin vesi siinä liikkuu. Virtaus on pienintä leveissä suvannoissa, mutta ongelmaksi voi muodostua syvyys. Vaarallisimpia paikkoja ovat usein kapeat tyvenet kohdat, koska ne ovat joko syviä, niissä on suuri virtausnopeus tai molempia. Yleensä leveät ja matalat kohdat ovat turvallisimpia, koska suuri pinta-ala merkitsee pienempää virtausnopeutta, eikä vipuvaikutus ole niin paha.
  2. Kosketus pohjan kanssa hidastaa vettä. Tästä seuraa, että kahlatessa vesi liikkuu hitaimmin jalan alla, ja pohjakosketus on usein kohtalaisen pitävä. Toisaalta veden virtausnopeus kasvaa, mitä kauemmaksi pohjasta tullaan, eli se on voimakkaimmillaan lähellä pintaa. Aivan pinnassa vesi tosin voi tuulen vuoksi liikkua minne päin tahansa.
  3. Vesi virtaa nopeammin kurvan ulkoreunassa. Tämä seuraa ensimmäisestä kohdasta. Tarkkaan ottaen virtausta ei nimittäin lasketa suoraan alasta, vaan ohuesta tilavuudesta, jonka läpi vesi kulkee. Mutkassa tämä tilavuus on suurempi ulkoreunassa, joten veden on kuljettava siellä nopeammin. Nopeammin liikkuva vesi myös kovertaa syvemmän uran, ja kurvan ulkoreunassa on usein sekä syvää että jyrkkä ranta.
  4. Vipu suurentaa voimaa. Mitä ylemmäs vesi ulottuu, sitä suurempi on sen horjuttava voima. Jos virtausnopeus on pieni, tämä ei välttämättä ole ongelma. Toisaalta tämä periaate tarkoittaa, että kahlatessa painopiste kannattaa pitää alhaalla, jotta siihen kohdistuva vipuvoima olisi pienempi.
  5. Kappaleeseen kohdistuva noste on yhtä suuri kuin sen syrjäyttämän nestemäärän paino (Arkhimedeen laki). Alaston ihminen kelluu noin hartiasyvyydessä – vaeltajan kelluvuuteen vaikuttaa lisäksi ensinnäkin se, paljonko hänen vaatteensa imevät vettä ja toisekseen se, paljonko hänen rinkassaan on ilmaa. Kelluvuus on paikallista – rinkan alaosassa oleva ilma syrjäyttää nestettä ennen kuin yläosassa oleva, ja rinkka, jonka alaosassa on paljon ilmaa, nousee siis kellumaan herkemmin kuin sellainen, jonka alaosassa on vähemmän ilmaa. Runsaasti ilmaa on esimerkiksi makuupussissa ja umpisolumuovisessa makuualustassa.

Lisäksi yleisiä, joskaan ei täysin universaaleja, sääntöjä:

  1. Vesi kuljettaa tehokkaasti lämpöä pinnalta, johon se on kosketuksissa. Tämä tietysti riippuu veden lämpötilasta, mutta Suomen oloissa tämä merkitsee, että hypotermian vaara on todellinen. Ongelmaa voi helpottaa minimoimalla vedessä vietetyn ajan, minimoimalla veden kanssa kosketuksissa olevan pinta-alan ja ehkäisemällä veden virtausta ihon pinnalla. Märkäpuku perustuu viimemainittuun ideaan.
  2. Joen pohjan muoto rannan lähellä vastaa joen rannan muotoa. Jos joki on paikassa, jossa veden korkeus vaihtelee, todennäköisesti osut paikalle hetkellä, jolloin se ei ole korkeimmillaan. Rannan maasto siis on joen pohjaa. Jos taas joen virtaus on melko vakio, se on voinut uurtaa itselleen vakaamman uoman. Joka tapauksessa, jos rannalla näkyy jyrkkärinteinen pahta, pohjan voi odottaa olevan samankaltainen, jos taas ranta laskeutuu kymmenien metrien matkalta loivasti kohti jokea, pohja on luultavasti samankaltainen – ainakin siltä puolen. Keskemmällä ja toisella rannalla tilanne voi olla jo toinen.
  3. Suurelta alueelta vetensä keräävässä joessa on suurempi virtaus. Jos joki on ainoa purkausuoma 300 neliökilometrin laaksosta vuorten välissä, sen virtauksen voi odottaa olevan melkoinen. Jos joki laskee yksittäiseltä rinteeltä, se voi kesäkaudella olla kuiva. Karttaa lukiessa kannattaa huomata, että joet luokitellaan leveyden mukaan. Yli 10 metriä leveästä joesta, jonka valuma-allas on pieni, voi päästä yli kuivin jaloin, kun taas kapeamman uoman yli voi olla mahdoton päästä, jos siinä on suuri virtaus.
  4. Jäätikköjokien osalta erikoisvaaroja ovat jäätikköjärven tulvapurkaus (Glacial Lake Outburst Flood, GLOF) ja sen sisarilmiö Jökulhlaup, jossa vesimassa on purkautuu jään alta. Myös aavikoilla esiintyy sateen jälkeen pikatulvia. Käytännössä näissä kyse on hyökyaallosta, joka ohjautuu luonnostaan jonkin joen uomaan. Suojautumisstrategiaksi oli jossain suositeltu menetelmää ”Pelastautukoon ken voi!”

Akanvirrat ja virtaus

Akanvirta on kohta, jossa vesi kulkee paikallisesti vastavirtaan. Akanvirtoja syntyy suurten kivien eteen tai taakse, etenkin lähellä rantaa. Sama ilmiö tapahtuu joen sisäkaarteessa (ks. laki 3 yllä). Niitä voi syntyä myös pinnan alla olevien kivien luona.

Esteen alapuolella olevassa akanvirrassa on usein (voimakaskin) pyörre ja sen kuluttama kuoppa, joka voi sortua kulkijan jalan alla. Akanvirran kuluttama sora on voinut levitä jokeen, joten hieman alempana voi olla kahlaamiseen soveltuva pohja. Jos kivi murtaa virtauksen, välittömästi sen yläpuolella on heikko virtaus, jossa mahdollisesti voi levähtää.

Veden virtausta voi kokeilla työntämällä siihen vaellussauvansa. Heittämällä kepin voi lisäksi arvioida, miten itselle kävisi veden varassa. Jos et syvässä vedessä pysy kävellen kepin perässä tai se ajautuu kivikkoon tai pyörteeseen, olet väärässä paikassa.

Menilö oikein? Onko vielä muita fysiikkaan liittyviä asioita, joita ylityksissä tulisi huomioida? Kommentoi!

Kun nämä asiat on ymmärretty, voidaan alkaa valmistautua vaellukselle.

Aurinko laskee Reisadalenissa

Aurinko laskee Reisadalenissa
Aurinko laskee Reisadalenissa.