Nyt mennään eikä meinata

Tänä kesänä syntymäpäivä tuli etuajassa. Rakkaani antoi minulle lahjaksi lentolipun Islantiin. Lähtöpäivä on elokuun alussa.

  • Tehtävä: Vaella yksin Islannin poikki Jäämereltä Atlantille.
  • Aikaa: vajaat kolme viikkoa.
  • Mukaan: Pentax K-50 ja eväät koko matkalle.

Hieman tarkemman suunnitelman mukaan lähden Reykjavikista bussilla 57 aamulla klo 9 kohti Akureyriä. Sinne saavutaan aikataulun mukaan kello 15:29, mutta matkan varrella (13:56) on myös niin ikään vuonon pohjukassa sijaitseva Sauðárkrókur. Viimemainittua puoltaisi, että sieltä kuljettaisiin Sprengisanduriin (Hofsjökulin ja Vattnajökulin välinen sola) Laugafellin kuumien lähteiden kautta. Islannin keskellä sijaitsee Fjordungsalda. Sieltä suunnaksi voisi ottaa esimerkiksi tulivuori Katlan (idempänä) tai Heklan (lännempänä). Heklalta on 50 kilometriä rantaan, Katlalta puolet siitä. Rannassa kulkee Islannin kehätie, eli valtatie 1.

Tulen ja jään maa

Islannissa on ainutlaatuinen yhdistelmä vaaroja. Korkeat vuoret ja laaja ylänkö lähellä pohjoista napapiiriä ovat otollinen paikka viimeisten jäätiköiden vetäytyä lepäämään. Valitettavasti kyseinen ylänkö on syntynyt yhä aktiivisten tektonisten voimien tuiverruksessa. Vertailun vuoksi:  jääkausi on kestänyt maapallolla nyt 2,5 miljoonaa vuotta. Osa Islannin kallioperää on 20 miljoonaa vuotta vanhaa. Jäätiköt ovat siis tulokkaita. Ja ne ovat tulivuorten päällä.

Aktiiviset tulivuoret ovat siis yksi riski, ja niihin liittyvät maanjäristykset toinen. Erilaiset jäätiköihin liittyvät vaarat, kuten jäätikköjokitulvat (GLOF) ja kylmät tuulet, ovat sitten oma lukunsa. Molempia riskejä suurentaa ilmaston lämpeneminen, joka aiheuttaa suurempaa sulamista, mikä lisää GLOF:ien todennäköisyyttä, ja toisaalta tulivuorten päältä sulava jäätikkö toimii hieman samaan tapaan kuin jos kiehuvan kattilan päältä ottaisi kannen pois…

Arkisempi haaste on sitten maasto itse. 40% Islannista on ns. ylämaita, eli käytännössä elinkelvotonta vulkaanista aavikkoa. Huomattava osa tästä on jäätiköiden peittämää. Osa alueesta on niin kuivaa, että hevonen saattoi kuolla janoon sitä ylittäessä. Tämä asettaa tiettyjä haasteita reitin suunnittelulle.

Paitsi liian vähän, vettä voi olla myös liikaa. Sylgja -joen yli voi vielä uskoa yläjuoksulta pääsevänsäkin, mutta Tugna -joki saattaa olla jo ylivoimainen. Pitää tutkia.

Runon ja legendan maa

20 miljoonalla vuodellaan Islanti on mitättömän nuori maaläiskä. Myös sen kulttuurihistoria on lyhyt, sillä se on asutettu historiallisella ajalla. Islannin rikas kulttuurihistoria ulottuu tuhannen vuoden taakse.

Tiettävästi ensimmäinen pysyvästi maassa asuva islantilainen oli norjalaissyntyinen Ingólfur Arnarson, joka muutti Reykjavikiin 874. Muutamaa vuosikymmentä myöhemmin saaren kaikki elinkelpoiset alueet oli asutettu. Vuodesta 930 on pidetty maakäräjiä (allting), joilla hoidettiin hallinnolliset asiat. Itsenäisyyttä kesti vuoteen 1262, jolloin maa taipui Norjan vallan alle.

Vuonna 1000 päätettiin kääntyä kristinuskoon, mutta vanhojen jumalien palvelus yksityisesti jäi sallituksi. Islannin ensimmäisen roomalaiskatolisen piispan, Ísleifr Gizurarson, vihki virkaansa Bremenin piispa Adalbert 1056, kaksi vuotta kirkkoon syvän juovan iskeneen Filioque -kiistan jälkeen. Tanskan myötä maasta tuli aikanaan luterilainen.

Norjan vallan alle taipumiseen vaikutti osaltaan ilmastonmuutos. Islanti oli alun alkenkin ollut vain hädin tuskin elinkelpoinen – maa oli saanut nimensä, kun eräs merimies oli todennut vuonojen jäätyvän talvella – ja keskiajan lämpökauden antaessa tilaa pienelle jääkaudelle maataloudesta tuli likimain mahdotonta ja maa tuli riippuvaiseksi turskanviennistä. Kalmarin unioni ei kohdellut Islantia hyvin, ja vuonna 1602 islantilaisilta kiellettiin kokonaan kaupankäynti muiden kuin tanskalaisten kanssa. Kurjuuden kliimaksi saavutettiin Laki -tulivuoren purkautuessa 1783, samaan aikaan, kun Yhdysvaltojen vapaussota päättyi. Laavasuihkut kohosivat kilometrin korkeuteen, yli 14 kuutiokilometriä basalttia tuli pintaan ja kaasut nousivat 15 kilometrin korkeuteen. Pelkästään Islannissa 20-25% väestöstä, 80% lampaista ja 50 % naudoista ja hevosista kuoli nälänhätään ja vetyfluoridimyrkytyksiin.

Jostain käsittämättömästä syystä kauhutarinat ja musta huumori ovat aina viehättäneet tätä väkeä. Etenkin ylämailla tiettävästi kummittelee. Pitänee varautua siihenkin.

Ai niin, sain lahjaksi myös paluulipun 😉